Tapahtui viime viikonloppuna

Kuten eilen jo mainitsin, viime viikonloppuna oli tontilla kova tohina. Juuso toi taas kaivinkoneen (itseasiassa Jukka kaivoi perjantaina, elikkä Juuson isä) perjantaiaamuna.

Viikonlopun päätavoitteena oli saada täytöt aluille. Iskä oli käynyt hakemassa lätkän viikonlopuksi vuokralle. Perjantaina iskä, Jussi, Lauri ja Jukka/Juuso aloittivat sisätäytöillä. Pohjalle tuli 30 cm kerros kapillaarikatkoa, jotta kosteus ei pääse kapillaarisesti johtumaan talon perustaan. Kapillaarikatkon jälkeen porukka laittoi kattovesienputket ja rännikaivot. On tärkeää rakennuksen kannalta, että katolta valuva vesi ei pääse rakenteisiin. Tosin edelleen tässä meidän kummulla maasto vetää vettä loputtomasti, mutta onhan se hyvä varmuuden maksimoimiseksi.

Yksi dilemma asentamisessa oli, että laitetaanko putket routasuojauksen alle vai päälle. Alla ne olisivat roudalta suojassa, mutta saattaisivat johtaa kylmää ilmaa routasuojauksen alle putkia pitkin. Päälle asentaessa ei kylmää johtuisi, mutta putket olisivat alttiit jäätymään. Molempia vaihtoehtoja kyllä minulle perusteltiin, mutta päädyttiin sitten laittamaan putket routasuojauksen alle.

Me liityimme Helenan kanssa mukaan vasta lauantaiaamuna. Keli oli – kosteahko. Ei muuta kuin kumipuku niskaan ja hommiin. Koko syksyn viikonloput onkin ollut todella hyvää raksasäätä, ei ole tainnut sataa kertaakaan viikonloppuisin, kun ollaan oltu töissä. Lauantaina jatkettiin sisätäyttöjä. Lopputäyttö tuli hieman hienommalla maa-aineksella ja tärytettiin se korkoonsa.

Lauri oli saanut tehtäväkseen LVI alan kovana ammattilaisena meidän talon putkien laitot. Laurin kanssa mittailtiin viemärien paikat kohdilleen ja aloitettiin ulkoroutasuojausta. Perustussuunnittelija oli piirtänyt koko rakennuksen ympäri 10 cm kerroksen routasuojausta. Tämän päälle oli piirretty myös muovi, mutta EPS-levy valmistajat suosittelevat, ettei muovikalvoa käytetä. Soittelin perustussuunnittelijalle ja hän sanoi, ettei muovia ehkä kannatakaan laittaa. Jätettiin siis laittamatta.

Oli suhteellisen kosteaa hommaa vesisateessa sadepuvussa kyykkiä routasuojauksia paikalleen. Saatiin kuitenkin todella nopeasti laitettua suojaukset, kun Jussi oli täryttänyt pohjan jo kunnolla tasaiseksi ja viettämään anturasta ulospäin. Perustussuunnittelija mainitsi, että talon nurkissa eristettä pitäisi olla pidemmälti. Kaikessa tohinassa se jäi laittamatta (osittain tietoinen päätös). Eli nyt on siis 120 cm etäisyys anturasta tasaisesti (paitsi pariin kulmaan lisättiin etäisyyttä, että kattovesiputket jäi routasuojan alle) – en kyllä usko, että tämä olisi kovin routaherkkää aluetta. Saa nähdä tuleeko kaduttamaan.

.. jatkuu..

-J

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s