Sunnuntaipuhde

Eilisen vapaapäivän jälkeen oli tänään taas tonttipäivä. Suunnitelmissa oli mm. hieman siivousta.

Jussi saapui kaivurin kanssa paikalle ja aloitettiin kurapöntön eristäminen. Jussi oli sirklannut sopivia palasia pystyeristeeksi ja jatkoin sitten siitä vaakaeristeiden laitolla. Eristeiden laittaminen pyöreän kohteen ympärille on muuten harvinaisen ärsyttävää. Käytännössä ei mikään styrox mene leikkaamatta paikoilleen. Hommaa vaikeutti myös se, että pöntön vieressä on puita ja kaivinkoneella kaivaminen on hieman poissuljettua juurien takia. Laittelin 10 cm kerroksen styroxia noin reilun metrin matkalle. Tuli tehtyä ehkä vähän sutasemalla, ainakin päätellen siitä kuinka paljon piti uretaanilla paikkailla! No mutta pysyypä nyt routa poissa pöntöstä.

Sillä aikaa kun minä leikkaa-liimasin styroxeja paikoilleen, Jussi alkoi mylläämään autotallin pohjaa. Tavoitteena olisi autotallin suhteen, että saisi salaojat laitettua tänä vuonna. Eli jonkin verran pitäisi saada mursketta pohjalle ja salaojasoraa. Ja tietysti kaikki sähkövedot ja vesiputket valmiiksi. Saa nähdä sitten milloin itse tallinteko alkaa, siinä voi tovi vierähtää. Ensi kesänä taitaa pääpaino olla itse talon nikkaroimisessa. Onhan niitä telttatallejakin! Auto tilapäismajoitukseen muutamaksi vuodeksi. Jos nyt ei kuitenkaan, ensi kesänä pitää tehdä ainakin pohjat valmiiksi.

Helenan kanssa myös vähän sitten siivottiinkin. Helena oli Jussin kanssa jo valmiiksi raivannut pahimmat, mutta vielä riitti vähän putsattavaa. Kohtuullinen määrä rojua saatiinkin kerättyä ja pitäisi vielä viedä nuo jossain välissä kaatopaikalle.

Otin tuoreen kuvan laatastakin. Muutaman kerran sitä vielä kasteltiin tänään varmuuden vuoksi. Vaikka ei se kovin nopeasti kuivu, kun ilman suhteellinen kosteus huitelee jossain 80 – 90 % tietämillä.

-J

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s