Betonilaatta talvikuntoon

Tänään jatkettiin siitä, mihin lauantaina jäätiin. Ensimmäisenä piti metsästää hieman vahvempaa kevytpeitettä ympäri Kouvolaa. Lopulta onneksi löytyikin (jestas, on muuten melko hinnakkaita moiset!). Levitettiin peitteet iskän kanssa harjan toiselle puolelle ja terassien laatoille. Kun aloitettiin, niin oli tyyntä. Palkitsevaa oli, kun levitettiin muutama peite niin tuulenpuuska pääsi peitteiden alle levittäen ne. Jes, ei muuta kuin alusta – ja jos laittaisi tällä kertaa kiinni samantien.

Naulailtiin peitteet reunoista kiinni, ja päätyihin laitettiin vanerit. Sen verran jätettiin rakoja reunoille, että ilma kiertää ja laatta pääsee kuivumaan rauhassa. Pakko myöntää näin jälkikäteen, että kätevä harja saatiin laatalle rakennettua kaikista sokkelista jääneestä puutavarasta. Samalla hyvä talvivarasto lankuille. Menee vaan sitten purkamisessa yksi päivä enemmän. Se on sitten joskus maaliskuussa vasta.

Kuulemma ei välttämättä tarvitsisi edes peittää talveksi betonilaattaa, mutta kai tämäkin on sitä tuttua varmuuden maksimoimista. Itse ajattelin asian niin, että jos laatassa on pieni halkeama johon pääsee vettä ja se pääsee jäätymään, voi se aiheuttaa suuremman vaurion. Ja peittämällä laattaa saadaan ainakin todennäköisyydet puolelle, että laatalle pääsisi mahdollisimman vähän vettä ja lunta.

Nyt tuo näyttää ulospäin bunkkerilta. Mäntykummun bunkkeri! Jussi mainitsikin, että kyläläiset varmaan ihmettelee, että me rakennettiin talo maan alle! 🙂

-J

Katto betonilaatalle

 

Advertisements

2 thoughts on “Betonilaatta talvikuntoon

  1. Joo ei muuta ku makuupussi mukaan ja joku 3kw lämppäri nurkkaan lämmittämään! Viemäritkin on jo toimintakunnossa, eikai niihin mitään pönttöä tarvi. Vettä ei kyllä vielä tule, tai tulee jos tonttisulusta kääntää sen päälle, mutta sitten se tuleekin runkoputkesta ja paineella! Kai siinä suihkussakin kävisi 🙂

    -Juha

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s