Valoa elämään, mutta miten?

Nyt olisi syksyn urakka tehty ja pitäisi alkaa suunnittelemaan ensi vuoden tapahtumia. Jos edellisen kahden kuukauden toimia suunniteltiin viisi kuukautta niin kuinka kauan menee lopputalon suunnitteluun aikaan? Kuitenkin sanoisin että suosittelen rakennusurakan jakamista kahdelle vuodelle. Tämä sopi ainakin meille, jotka käymme normaalisti töissä eikä vapaa-aikaa hirveästi ole. Nyt vaan pitäisi käyttää aika hyväksi suunnitteluun. Kokemattomana on vaan vaikea tietää mitä tarkalleen pitäisi miettiä. Toiseksi ainakin minun on välillä vaikea suhtautua esim. kaakeleiden valintaan ja lattiapinnan miettimiseen kun mitään konkreettista ei vielä ole pystyssä.

Ensimmäisenä pitäisi varmasti miettiä sähköjä. Meiltä ei vielä tällä hetkellä löydy sähkösuunnittelijaa. Ensimmäinen ongelma, mistä löytyy hyvä suunnittelija? Ja mitä ennen suunnitelman tekoa on mietittävä, apuva!!

Sähkösuunnitelma merkitsee myös valoa taloon, joten siis olisi syytä pureutua aiheeseen kuten valaistuksen suunnitteluun. Ilmeisesti on olemassa valaistussuunnittelijoita, mutta mistä semmoisen löytää? Myös ulkovalojen paikka mietityttää, mutta miten tässä vaiheessa osaa sanoa mihin kaapelia vedetään kun piha on minkä näköinen nyt on. Pitäisi olla visio sisääntulosta ja rappusten paikasta ja mitä takapihalle tulee ja minne haluan laittaa jouluvalot (ulkovalot ja jouluvalot ovat must koska maallahan ei ole mitään katuvaloja)

Taidan tästä painua pistorasioita miettimään, kunhan ensin leivon uuden porkkanapiirakan huomenna juhlittaville synttäreille 🙂

-Helena

 

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s