Suihkuviisteet valmiit

Nyt olisi suihkuviisteet valmiit! Niistä tuli kyllä hyvät noin ja koko seinä on melkoisen tukuisa kun shampoohyllyjen takia on tuo tuplaseinäkin. Ei pitäisi ainakaan ihan juoksemalla päästä seinästä läpi!

Huomenna pitäisi tulla takkatarvikkeiden tontille. Muurari halusi vanhan mittaista tulitiiltä, jonka etsiminen oli vähän hankalampaa. No onneksi kuitenkin löytyi. Luukut edelleen aiheuttaa suurta päänvaivaa. Vaikka tietää millaiset luukut haluaa, niin ei oikein mistään meinaa löytyä. Monella valmistakkavalmistajalla olisi kyllä sopivia luukkuja, mutta ne eivät oikein tahdo pelkkää luukkua myydä. Ehkä pitää ostaa takka ihan vaan luukkujen takia 🙂

Eilen kävin hakemassa myös keskuspölynimurin. Meille tulee nyt Allaway. Harmi vain, että perusputkipaketissa ei ollut kuin kaksi imurasiaa, että ei saatu kaikkia asennettua. Lisäpaketti oli sitten tilauskamaa ja se tulee vasta muutaman päivän päästä. Sitten pitää joku päivä kömpiä tuonne yläpohjaan laittamaan niitä putkia paikalleen.

Ollaan myös pähkäilty Helenan ja Sarin kanssa hullun lailla sisustusjuttuja. Nyt on aika vahva fiilis, että sisustuksestakin tulee tosi kiva 🙂

-J

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s