Pientä parturointia

Kun rakentaa pystymetsään, on puut vähän häiriötekijänä. Meidän tontillahan puita oli ihan kohtuullisen runsaasti. Meillä oli jopa dilemma mitä tehdä puille: sahauttaako sahatavaraksi vai myykö eteenpäin. Ja jos sahauttaa, niin mitä niistä voi sahata? Puulaatujakin on turhan monta, eikä asiaa auttanut, ettei meillä ollut tässä vaiheessa kovin tarkkaa käsitystä mitä esimerkiksi suunnitellun autotallin runko on syönyt sisäänsä.

Aikamme pähkäiltyämme tulimme siihen tulokseen, että ehkäpä on helpompi jos kaadetaan puut ja dumpataan ne pois. Jos niitä alkaa sahauttamaan, taapeloimaan, varastoimaan ynnä muuta tässä muutenkin kiireisessä aikataulussa, niin siitä ei tule mitään!

Joten elokuussa tontillemme saapui monitoimikone (ei kenwood eikä philips), elikkä moto. Helena oli alan ihmisenä merkannut, että mistä kaadetaan ja mihin pitää joku risu jättää pystyyn. Sekin oli paljon vaikeampaa kuin kuvittelisi. Jotenkin omiin puihin kerkesi jo muutamassa kuukaudessa syntymään tunneside ”eiiiihän me nyt sitä kaadeta”. Kun merkattiin kaadettavia puita, tuntui, että tähänhän tulee jumalaton aukko. Mutta nykyisin kun paikan päällä kattelee, niin enemmänkin olisi voinut ottaa. Ohessa muutamia kuvia koko prosessista.

-J

Tontin kuumeinen metsästys

… jatkuu edellisestä.

Viimeinen niitti rakentamiselle saatiin ASP-säästämisestä. ASP-säästäminenhän on tarkoitettu nuorille ensiasunnon ostajille. Alettiin säästämään 2010 vuoden alussa ja jos ostaa asunnon 2011 vuoden loppuun mennessä, on oikeutettu 3000 euron säästöbonukseen. Saatiin selville, että tämähän toimii myös rakentamiseen, jos talo on aloitettu vuoden 2011 loppuun mennessä, on kaikki ok. Tässä tapauksessa aloittaminen tarkoittaa, että perustan tekeminen on aloitettu. Enempää ei tarvittu – me aletaan rakentaa!

Enää oli pikkuriikkinen pulma – mihinkäs se talo laitetaan? Ei sitä vissiin rivitalon takapihalle voi laittaa. Alkoi tontin kuumeinen metsästys. Nopeasti kävi selväksi, että tällä suunnalla ei tontteja ole kuin sieniä sateella. Kaupungin tonttejä kyllä löytyi, mutta talon rakentaminen pienelle alle 1000 neliön tontille ei vaikuttanut houkuttelevalta. Jos nyt ei orapihlaja-aidan leikkaaminen ole lempitouhua, niin miksi haluaisi lähiöön samojen ongelmien pariin. Siis tontin koolla on selvä kriteeri – pitää pystyä grillaamaan **nasillaan terassilla, ilman että naapuri katsoo. Henkselit päälle siis kaupungin tonteille.

Yhä selvemmäksi kävi, että me haluamme tilaa. Pois taajaman sykkeestä (kyllä, täällä on mieletön syke!).  Paikkaan minne ei katuvalot häikäise. Tahdomme kuunnella haavanlehtien havinaa ja oravien nakutusta. Meistä tulee siis maalaisia.

Tämäkään ahaa-elämys ei helpoittanut tontin hankintaa. Selvisi nopeasti, että yksityiset eivät todellakaan ole kiinnostuneita myymään maa-alueitaan. Tai jos on niin hintapyynnöt ovat sitä luokkaa, että taloon ei enää olisi varaa.  Hetken jopa innostuttiin maatilkusta, missä oli vanha mökki. Voitaisiin vaikka muuttaa rakentamisen ajaksi mökkiin ja nakuttaa yötä päivää taloa kasaan. Me, homeisessa mökissä minne ei tule edes sisälle vesi.. hetkinen, otetaanpa askel taaksepäin.

Tällainen näkymä tontin keskeltä

Alunperin etsittiin tonttia aivan tästä nykyisen asuinpaikkamme lähimaastosta, kaava-asutuksen vierestä. Piti siis laajentaa hakusektoria. Aikamme etsiskeltyämme tärppäsi! Kysyimme maa-aluetta ihan Helenan kotipaikan vierestä ja myyjä oli kiinnostunut myymään. Kaupat tehtiin helmikuussa 2011 noin 7700 neliön maatilkusta. Pieni kumpare pellon laidalla. Lähinpään kauppaan matkaa noin 8km, kaupungin keskustaan 15km. Valtatielle alle 1km. Tähän meidän talo siis rakentuu, jonain päivänä.

-J