Keskuspölynimuri

Meillehän tulee keskuspölynimuri. Se on aihe, joka jakaa mielipiteitä aika vahvasti. Toisten mielestä se on niin 80-lukua ja osa on sitä mieltä että parempaa ei ole. En ole koskaan asunut talossa, jossa sellainen on, että ihan mututuntumalla tässä mennään. Jotenkin tuntuu loogiselta, että likainen ilma puhalletaan talosta pois kokonaan, eikä vaan pyöritetä takaisin huoneistoon. Tosin tämä poistoputki sitten tunkee pölyä kunnolla johonkin talon päätyyn tms, mikä näyttää kauniilta puhtaassa puuterilumessa.

Suunnitelin tuossa vähän paikkoja, minne tarvisi imurasian. Perusletkuthan on 8 tai 9 metriä pitkiä, mutta niitä saa huomattavasti pidempinäkin. Jotenkin miellän asian niin, että mielummin enemmän imurasioita, kuin ylipitkä letku. Piti sitten leikata mittakaavassa oleva langanpätkä ja pohjakuvan kanssa sotkea menemään, että mistä ylettyy minnekin! Kunnon insinööritouhua. Päädyin oheisiin paikkoihin, näillä pitäisi ylettää koko taloon, poislukien ehkä saunan kauimmaiset nurkat.

Keskuspölynin putkistosuunnitelma

Suunnitellut imurasian paikat

Enää tarvitsee päättää merkki. Markkinoilta löytyy esimerkiksi allawaytä, puzeria tai beamia. Ehkä pitää käydä kaupassa hypistelemässä, että miltä mikäkin tuntuu. Onko ehdottomia suosituksia, kahvakäynnisteinen vaiko rasiakäynnisteinen? Itse olen ehkä kallistumassa kahvakäynnisteiseen, sillä mututuntuma on, että ne läpyskät menee rikki jossain välissä kuitenkin! Miltähän tuntuu imuroida ilman korvatulppia 🙂

-J

Mainokset

Hei me rakennetaan!

Hiphei!

Nyt on ralonrakennusblogi avattu. Blogin perimmäinen tarkoitus on kirjata tietoa talomme rakennusprojektista ihmiskunnalle ja tietysti purkaa projektin mahdollisesti aiheuttamaa ahdistusta ja ilonaihetta.

Hieman taustaa:

Rakentajina toimii alle 30v insinööripariskunta. Lapsia ei ole, eikä kissaakaan. Kokemusta talonrakennuksesta – tasan nolla. Hyvät on siis pohjat tällaiseen pieneen projektiin. Mutta jos muut, niin miksei muka mekin?

Ihan rehellisesti ottaen koko talon rakentamisprojekti tuli hieman puskan takaa. Minä en ole koskaan mieltänyt itseäni mitenkään kovin käteväksi käsistäni.  Isäni on rakennusyrittäjä ja äärettömän taitava käsistään ja rakentanut itselleen parikin kappaletta taloja. Minä jotenkin olen mieltänyt aina ostavani talon valmiina – mahdollisimman helposti tietysti. Vaikka vasara kyllä pysyy käsissä juuri ja juuri (kunhan ei ole liian painava), olenhan viettänyt useamman kesän rakennushommissakin.

Kuitenkin ajatus uudesta asunnosta kyti koko ajan mielessä (etenkin aina syksyisin taloyhtiön orapihlaja-aitaa leikatessa tai kun talvivaatteet piti ottaa varastosta käyttöön ja säilöä johonkin). Ei sillä, että emme olisi viihtyneet tässä nykyisessä vuokra-asunnossamme, mutta mielessä tietysti siinsi ajatus jostain… isommasta ja omasta.

Kun koulusta oli valmistuttu ja työmarkkinatilannekin alkoi näyttää molemmille suotuisalta, tuli ajatus uudesta asunnosta jälleen ajankohtaiseksi. Kuitenkin paikallisen sanomalehden ilmoituksista kävi nopeasti ilmi, että uudehkojen talojen hinnat ovat aivan tähtitieteellisiä. ”Kyllähän nyt tuolla hinnalla tekee jo uuden ja sellaisen kun itse haluaa”, eli kuuluisia viimeisiä lauseita. Kävimme kyllä katsomassa taloja – rivitaloja ja omakotitaloja, mutta yhä vahvemmin alkoi kyteä idea oman rakentamisesta.

… jatkuu seuraavassa

-J