Moi vaan!

On ollut taas vähän hiljaista blogin päivittämisen suhteen.

Ajattelinpa, että laitan tänne blogiin ”muistoksi” viime kesän myrskykuvat. Helena-myrsky riepotteli meidän pihalla Heinäkuun lopulla. Useita kymmeniä puita katkesi keskeltä ja iskeytyi tonttiin. Onneksi pahimmilta vaurioilta vältyttiin. Vielä olisi kuitenki aika paljon oksia poltettavaksi 🙂

-Juha

Mainokset

Kuulumisia

Heipä hei!

Nyt iski heikko hetki ja kaivoin blogialustan naftaliinista! Viime kirjoituksesta sellainen reilu vuosi aikaa, joten taisi runosuoni vähän hiipua sen jälkeen kun sai kamat kannettua taloon sisään ja muuttotarkastus tehtyä.. Sitä on kai liikkeellä muillakin rakennuskirjoittajilla.

No mutta, Mäntykummun tupa on edelleen pystyssä ja asukkaatkin voi hyvin 🙂

Nyt on ollut aiheena piharakennuksen teko, pääosin iskän toimesta. Piharakennushan tehdään ihan pitkästä tavarasta, niin tuleepahan sekin kortti katsottua. Se alkaa olemaan ihan hyvässä iskussa ulkoapäin, sisähommiin seuraavaksi. Villoitusta olen säästellyt kuumimpaan kesäaikaan, jotta pääsee kunnolla tunnelmaan.

Pihaakin yritetään laittaa – pikkuhiljaa. Ihmeen paljon puuhaa sekin vaatii. Mutta nyt on nurmikon pohjat jotakuinkin tehty ja osittain kylvetty. Muutamat istutuksetkin kaivettu. Elisan pihasuunnitelma on ollut kyllä korvaamaton 🙂

Lupaanpa tässä teille ja itselleni, että kirjoitan noista ylläolevista vähän tarkemmin piakkoin. (Ainakin vuotta ei tarvi odottaa, toivottavasti)

-Juha

Autotallin pohjakuvat

Meille tulee myös autotalli. En ole muistanut laittaa sen pohjakuvia tuonne ”talomme” -sivulle ollenkaan. Autotallin suunnitteleminen oli kuitenkin melko kinkkistä (eli ei poikennut talon suunnittelusta). Todella vaikea hahmottaa, mitä sitä loppujen lopuksi tarvitsee.

Ihan alkujaan olin ihan varma, että meille ei autotallia tule. Autokatos ajaisi asian kyllä,  pääasia ettei tarvi raapata aamuisin ikkunoita. Autotallia kohtaan ennakkoluulot on melko kovat – hyvin harvalla varastoidaan oikeasti autoa autotallissa. Vanhemmillanikin on kahden auton talli, jossa ei ole tilaa edes mopolle.

No hetken tuumailtuani asiaa tulinkin siihen johtopäätökseen, että talli on hyvä. Kohta taas olin katoksen kannalla. En oikein osannut päättää kumman haluaisin, niin päädyttiin kompromissiin, eli yhdistelmä. Pyydettiin Kannustalon arkkitehtiä piirtämään meille talli + katos -yhdistelmän.

Noh, sitten meidän vastaava totesi, että meillähän tota lääniä riittää ja tallia harvoin tulee käytettyä.. Sitten jahkailtiin lisää, että olisiko katos sittenkin paremi. Aikamme väännettyä lisättiin sitten katoksen kokoa, että mahtuu kaksi autoa. Vastaavan vika! En kyllä edelleenkään tiedä, tulenko kertaakaan käyttämään tallia. No ehkä sinne voisi varastoida biljardipöydän tai vaikka kesäauton..

Ajatus on tehdä talli pitkästä. Kunhan ensin naputtelee talon valmiiksi. Ohessa on tallin kuvat. Ei niissä kai mitään ihmeellistä tai mullistavaa ole. Kaksi katospaikkaa, talli ja hieman varastotilaa. Eristetään seinät, että voi halutessaan pitää lämpöä tallissa. Talli on talosta kyllä niin kaukana, että maalämpöä ei pääse hyödyntämään – olisi pitänyt kaivaa todella pitkä kanaali sitä varten. Eli tänne tulee sähköllä toimiva lattialämmitys, sitten joskus.

Maatyöt autotallin osalta on tehty ja toista kymmentä kuormaa mursketta ajettu pohjalle. Vesi tulee ja sähkö. Ajatus on laittaa pääsähkökeskus mittareineen katokseen (paikallinen sähköyhtiö suosittelee asennusta ulkoseinään ja talon seinään en tuota kyllä halua). Pitää sitten taloon tehdä erillinen ryhmäkeskus.

-J

Autokatoksen julkisivu

Autokatoksen pohjapiirros