Tilannekatsaus

Muutama ilta taas IV-eristystä takana. Se on kyllä edelleen yhtä ihanaa kuin alunperinkin!

Nyt alkaisi olla ensimmäinen kerros ilmanvaihtoputkista eristetty. Vielä puuttuu verkkovillan radonputkelta, viemärintuuletukselta ja liesituulettimelta. Ja ehkä noin puolet toisesta kerroksesta IV-putkilta.

Tällä kertaa ei ole kuvia, kun kamera jäi raksalle.. Mutta ihan mieltä virkistääkseni pitää laittaa muutama kuva jotka on otettu viime toukokuussa. Eli pientä edistymistä havaittavissa kuitenkin vuoden sisällä! Nyt on kuitenkin jo talo pään päällä, pientä viilausta vaan vaatii 🙂

Metsäinen tontti

Metsäinen tonttimaa, mäntykumpu

Mäntykumpu

Mäntykumpu!

Mäntykumpu pellolta päin

Mäntykumpu pellolta päin

-J

Eristystä eristystä (ja jotain muutakin)

Perjantaina oli töistä vapaata. Hyvä putki siis keskittyä talohommiin täydellä teholla! Oikeastaan enemmän tai vähemmän agendalla on ollut ilmanvaihdon eristys – yllätys yllätys. Pakko myöntää, että on suhteellisen epämiellyttävää hommaa kyseinen touhu, että onneksi ei tarvi tällaista tehdä jatkuvasti.

Villoittajan työkaluja

Ensimmäinen villakerros on paljon kinkkisempi, sillä se pitää sitoa langalla kiinni. Se on todella hidasta, sellaista askartelumeininkiä. Villat taitaa vähän loppua kesken. Onneksi on sentään suurin osa kertaalleen villoitettu. Tänään myös kokeiltiin sitten tuota toista villakerrosta, missä ei ole verkkoa ollenkaan, ainoastaan alumiinipinta. Sen laittaminen on kyllä paaaaaaljon helpompaa ja mukavampaa. Teippailee vaan kiinni edellisen villakerroksen päälle. Pitänee vielä tukea nuo villat jollakin tavalla, tuskin tuo teippi pitää iänikuisesti.

IV-läpivienti

Nyt on myös kaikki läpiviennit asennettu. Askarreltiin iskän kanssa tuo IV-läpivienti katolle. Pikkuisen piti ruoteita katkoa, että sen sai paikalleen. Mutta suhteellisen simppeli laittaa kyllä näitä vilpen läpivientejä, voin suositella..  Lauri nykäisi jo putket radonille, viemärin tuuletukselle ja liesituulettimelle! Hyvä että joku tekee lisää villoitettavaa, ettei ihan heti lopu kesken 🙂

Vielä piippu, niin alkaisi katto olla kuosissa!

-J