Viikonlopun aikaansaannoksia

Viikonloppuna ollaan oltu taas vaihteeksi katon kimpussa. Nyt vuorossa ollut nämä hitaat Västäräkki heti kakkimassa katolle!pikkulappeet, jotka on täynnä leikattavia tiilejä. Nyt ne olisi kaikki ladottu ja olisi jäljellä enää suoraa ja helppoa pintaa, mutta naulat loppuivat kesken. Eikä edes K-Raudassa ollut tilalle uusia. Aika heikkoa. Ihmeen vähän niitä nauloja kyllä katon mukana tuli, kun kuitenkin pitäisi naulata kaikki sivut kiinni ja keskeltäkin joka kuudes tiili. Eikä olla edes harjatiiliä naulattu kiinni vielä.

Laurin kanssa suunniteltiin viikko sitten hyvät patentit ilmastointien tuloputkien päihin (tai siis siihen ”ääniansan” päähän). Laitettiin sinne sikaflexillä armaflexinpalaset ääntä vaimentamaan. Melkoista flexiä. Uskon, että lähinnä tämän ansiosta ilmanvaihdosta tulee superhiljaiset! Laittelin niitä nyt lauantaina kiinni ja teippailin umpeen. Lauri jatkoi ilmanvaihtohommia ja siirtyi jo lopulta viemärintuuletusputkien ja radon-putkien kimppuun. Suunniteltiin niille jo vähän läpivientikohtia, mutta pitää ostaa sitä varten ihan läpivientitiilet, että tulee varmasti pitävät saumat.

Patentoitu ääniansa

Tänään oli ihan huippuhieno ilma, täydellinen kattohommiin. Tumma tiilikatto hohkaa lämpöä, niin tuntui jo ihan kesältä. Nyt olisi tuo etukuistin katto valmis jo reuna- ja harjatiilineen. Eli tuollainen siitä jotakuinkin tulee. Vielä puuttuu tuo etulappeen kulma, harjatiilet katolta, reunatiilet, sekä kuistit. Eli on siinä vielä vähän askarreltavaa. Jumpattiin myös porukalla lapetikkaat paikoilleen, eli katolle pääsee jo jotain kautta.

Tupa mäntykummulla

-J

Pientä edistymistä

Eilen olin ihan vapaalla ansiotyöstä. Käytiin iskän kanssa aamulla hakemassa IV-eristeet ja roudattiin ne jo odottamaan käyttöä. Ostin myös muutama päivä sitten netistä kylmäkutisteteippiä (Laurin kanssa pohdittiin, että se on kai sitten parasta!). Olen positiivisesti yllättynyt kuitenkin nettikaupan tehokkuuteen myös rakennusmateriaalissa. Muutaman kerran olen tilannut jotain ja poikkeuksetta seuraavana tai sitä seuraavana päivänä nököttää tavara jo nurkassa. Ihan kätevä, ettei aina tarvi ajaa itse varta vasten ostelemaan.

Ilmanvaihdon eristeet

Iskän kanssa eilen kuitenkin aloiteltiin teippaaminen (Siistiä sisähommaa kun aamupäivällä satoi vettä ihan kunnolla). Viehkeää hommaa sekin, mutta toivottavasti nyt ei saumakohdat vuoda! Vähän problematiikkaa aiheuttaa kyllä äänenvaimentimien teippaaminen, mutta jotenkin yritin niihinkin rimpuloida jotain teippiä. Eri asia sitten onko ne ilmatiiviitä.

Iltapäivällä sade sitten lakkasi ja päästiin katolle askartelemaan jiiriä. Saatiin tuo kattolyhdyn  pieni lape ladottua ja liimattua, joten nyt pääsee jo toiselle puolelle kattoa! Jes! Iltaa kohden alkoi tuuli yltyä. Katselin kauhuissani, kun pihamännyt oli taas tuulenpuuskissa ihan vaakatasossa. Onneksi tuuli pellolta päin niin puut kestää sitä paremmin.

-J