Nostimella korkeuksiin!

Viime viikonlopuksi saatiin käyttöön tuollainen henkilönostin. Se on kyllä kätevä peli monessakin asiassa – ei tarvi leikkiä pitkillä tikkailla. Saatiin nostimella maalailtua nuo päätykolmioiden otsalaudat, räystäslaudat ja itse päätykolmiot. Parhaimmillaan maalattiin kolmessa tasossa tuota päätykolmiota. Minä nostimella ylhäällä, Helena telineen ylätasolla ja Ulla telineen alatasolla. Kunnon urakkameininki! 🙂

Perjantaina nostin vähän temppuili, se ei laskenut ollenkaan. Pikkusen häiritsee käyttöä, kun ei pääse alas! Onneksi ei oltu Helenan kanssa molemmat ylhäällä silloin kun se päätti lakata toimimasta. Siinä olisikin ollut huvittava tilanne 🙂 Piti sitten laskea tuolta alhaalta nosturin perästä telinettä aina alaspäin. Oli kätevä maalata otsalautoja kun Helena aina laski alaspäin, mutta muuten pystyi ohjaamaan korista. No onneksi lauantaina omistaja kävi korjailemassa nostimen, niin saatii paremmin käytettyä sitä sitten loput päivät.

Iskä kävi myös laittamassa reunatiilet paikalleen. Heti tuli valmiimman näköistä. Pääsin laittamaan nyt sitten harjatiiletkin, eli talo olisi nyt sitten harjakorkeudessa..  En kyllä muistanut ottaa kuvia

Viime perjantaina myös lattiakamat pärähtivät tontille. Kannoin ne sisälle ja siellä ne nyt sitten on tiellä varmaan useamman kuukauden. No, pakko oli nyt ottaa ne nyt. Olin ihan varma, että silläsamalla hetkellä kun rekasta lava nostetaan maahan, niin alkaa kunnon ukkossade 🙂 No onneksi ei tällä kertaa!

Iskä tasoitteli viikonloppuna märkätiloja vetonitin MT:llä. Niidenkin ulkoasu muuttui melkoisesti. Vesieristettä kaipaisi pintaan vielä..

Ainiin, takkamuurari on ollut tontilla tämän viikon, kuvia ehkä myöhemmin, saatte odottaa jännityksessä!

-J

Kiviseiniä, rock rock!

Viikonloppuna oli oikein kunnollinen raksapuristus! Raino tuli tekemään kiviseiniä ja minä yritin parhaani mukaan toimia apparina. Itse seinät tulee kahi väliseinäponteista. Vastaava suositteli niitä ja ei oikein lekaharkot inspiroi. Onneksi oltiin nostettu tiililetkat sisään nosturilla ennen seiniä, säästyttiin melkoiselta kantamiselta.

Saatiin Rainon johdolla muurattua reilu pari metriä korkeaksi kylppärin toinen seinä ja pikkuvessan seinä. Vielä joku neljä kerrosta niin on korossaan. Välillä melkein tuli ikävä tiilileikkuria, kun timanttilaikalla kävin tiiliä katkomassa metsän reunassa. Melko pöllyttämistä. Eikä edes laikka ylettänyt kerralla katkoa, vaan joutui molemmilta puolilta sahaamaan. Ehkä ihan hyvä, en olisi kyllä suoraa saanut kerralla kuitenkaan.

Myös julkisivurintamalla edistyttiin ihan kunnolla, vaikka pieni sateen uhka meinasi ajoittain olla päällä. Ukkosta lupasivat kaikissa ennusteissa sunnuntaille, mutta eihän sitä koskaan tullut. Melko hiostava lähmäkeli vain. Siitä huolimatta Helena, Ulla, Arja ja Jussi maalasivat taloa pirullisella vauhdilla! Hyvä, että iskä kerkesi tehdä telineitä alle.

Superpaljon kiitoksia kaikille talkoilijoille, ja muonajoukoille myös!

Tästä on taas hyvä jatkaa.

-J