3 päivää talotoimitukseen!

Nopeasti se aika kuluu. Vasta me aloitettiin koko projekti ja nyt pitäisi sitten jo ensi viikolla pystytystä seurailla! Aika huimaa!

Jussi jo viikolla kävi levittelemässä meidän tieliittymiä. Nyt pitäisi rekan mahtua! Kannustalon edustajakin pyörähti tontilla ja totesi, että kyllä pitäisi sopia. Kunhan ei pihatie upottaisi liikaa!

Perustukset peitettynä

No tänään sitten revittiin nuo pressut pois. Tai oikeastaan otettiin vaan se harjarakennelma pois ja laitettiin pressut takaisin, kun lunta/räntää alkoi tulla noin melko runsaasti (hiutaleiden keskihalkaisija oli noin puoli metriä, siis ainakin). Upea sää kaikenpuolin. Ei ihan ajateltu silloin talopakettia tilatessa, että tällaisissa säissä saisi viimeisiä hommia tehdä. Ajatuksissa ennemminkin siinsi kuulaat ja aurinkoiset lopputalven päivät. No toivottavasti pystytyksen aikana ei olisi aivan näin huono ilma mitä tänään.

Maanantaina asennusporukka tulee jo asentamaan ohjauspuita ja tiistaina sitten alkaa talo nousemaan toden teolla! Jes!

Ennen sitä vielä pitää laittaa pilarikengät terasseille. Ne on kyllä simppeli porata betonisokkeliin ja heittää hittimassaa perään. Iskä lupasi hoitaa sen vielä maanantaina. Maanantaina tulee myös noin 7000 kg väliseinäponttia tontille, kerkeää vielä ennen seiniä nostamaan sisään niin säästyy kantohommilta.

-J

Pressutetut perustukset

Tänään tontilla näytti jo tältä - lumet luotu, pressut purettu ja levitetty uudelleen 🙂

Mainokset