Kuvia!

Vähän kuvia etenemisistä. Väliseinät ovat saaneet pohjamaalia – kummasti talon ilme muuttuu kun kipsilevyn-ruskea muuttuu valkoiseksi! Pohjamaalina on Tikkurilan ykköspohja. Yhden huoneen taisin vetäistä siroplast 2 maalilla. Minun mielestä ainakaan näissä ei ole ollut mitään eroa.. Yhteen seinään tarvii laittaa tummempaa pohjamaalia, kun siihen on suunnitteilla tummempi tapettikin.

Takkakin on nyt laattoja vaille valmis (ja luukkuja, mutta ne saa laitettua vasta laattojen jälkeen). Sen pitää nyt antaa kuivaa rauhassa ja sitten pitää alkaa pitämään kuivatustulia. Aluksi ihan vain pieniä ja kokoajan kasvattaa poltettavaa määrää. En sitten tiedä, että millon voi alkaa polttelemaan kunnon tulia.

Iskä on tehnyt koristeosia kuten smyygejä, vuorilautoja jne. Kummasti se talon ilme muuttuu näistäkin.

Tekninen tilakin on saanut laatat päälleen. Rainon kanssa laatoitettiin se viikko sitten ja tänään sitten saumailin niitä. Saa nähdä, että minkänäköiset niistäkin saumoista tulee, koskaan aikaisemmin tehnyt moista! No ihan sama käytännössä, että miltä näyttää kun aika harvoin siellä teknisessä tilassa tulee aikaa vietettyä. Tai ainakin toivottavasti. Jos koko ajan tarvii maalämpöpumppua sitten säätää ja IV-konetta, niin voihan se olla, että siitä tulee sellainen kakkosolohuone. Toivottavasti ei 🙂

-J

Mainokset

Tekninen tila ja höyrynsulkua

Nyt on kaikki puiset väliseinät tehty. Kivisiä pitää alkaa arpomaan seuraavaksi. Tekninen tilakin valmistui eilen. Melkoinen koppi, saa nähdä miten saa kaikki koneet ja laitteet sinne tungettua. No, asentaessa ehkä voi olla ahdasta, mutta harvoinpa sitä teknisessä tilassa mitään tansseja järjestetään. Kuitenkin sinne pitäisi mahtua ainakin maalämpöpumppu, sähkökaappi kaikkine lähtevine piuhoineen, IV-kone putkineen, jakotukki käyttövesille, jakotukki lattialämmölle ja keskuspölynimuri. Eli melkoisesti kamaa! Onneksi IV-koneen voi asentaa melkein katon rajaan, niin se ei tarvi kovinkaan paljoa tilaa.

Tekninen tila

Tekninen tila!

Tänään sain kaikki höyrynsulkumuovit teippailtua. Pitää kuitenkin vielä yläpuolelta mennä katsomaan, että tarviiko siellä teippailla mistään kohdin. Nyt on tullut vähän vertailtua näitä hörynsulkuteippejä. Kannustalon mukana tuli tescon höyrynsulkuteippiä. Se kuitenkin loppui kesken, niin tilasin netistä rakonor sitkoa. Molemmat kyllä tarraa muoviin kiinni todella kovasti, mutta mututuntuma on, että tesco olisi jopa parempaa. Se on vähän joustavampaa, niin sen saa helposti paineltua vaikeisiinkin muotoihin. En tiedä sitten pitkäaikaiskestävyyksistä. Onhan tässä vielä aikaa ennen kattojen paneelauksia, että tiedä vaikka kohta tippuisivat kaikki teipit pois 🙂

Höyrynsulkuteippausta

Höyrynsulkuteippausta. Vihreä on rakonorin teippiä ja sininen tescon.

Onko kukaan muuten keskinyt mitä niittien kohdalle kannattaa laittaa? Puhallusvillat kun täräytetään tuohon päälle ja muovi pettää niitistään niin muovi on täynnä reikiä. Pitäisi joku patentti keksiä..

Iskä alkaa naputtelemaan seuraavaksi kaikkien yläkaappien taakse vähän lisämatskua, että pysyy kaapit seinillä. Keskuspölynimurikin pitäisi hommata, että saisi putket vedettyä jossain välissä. Mutta en ole niihin vielä perehtynyt, että mikä olisi passeli.

-J