Tapahtui tänä viikonloppuna

Tänä viikonloppuna on ollut täysi tohina päällä talolla. Eilen kävi Börje ja Maikko piipahtamassa. Katsottiin vähän sähkökuvia läpi ja ensi viikolla aloitetaan jo johtojen vedotkin! Jes, sekin osa-alue edistyy! Piti vielä illalla katsoa sähkökuvat ihan ajatuksella ja tehdä pieniä viilauksia niihin. Huomattavasti paremmin nyt hahmottaa kuvat, kun on suurin osa väliseinistä valmiina.

Yläkaappien tukirungot

Iskä on jo viikolla tehnyt yläkaapeille tukirunkoja. Pelkässä kipsilevyssä vähän nihkeästi pysyy ruuvit kiinni niin vanerilla vahvistetaan.

Yläkaappien tukirungot

Onhan se uskottava, kun se kirjoitettukin on 🙂

Tänään kävi Petri talolla (ivv- / kvv-vastaava) ja katseli iv-putkistot. Läpi meni! Lauri vähän jo hermoili etukäteen, että mitenhän käy. Samoin Elisa ja Ville piipahti tänään pihasuunnitelmineen. Elisa on tehnyt ihan pro-suunnitelman oikein gps:llä mitatuilla korkeuskäyrillä yms. Vaikutti hyvältä sekin suunnitelma. Saa nähdä milloin päästään toteutusvaiheeseen pihan kanssa. Tai että kuinka kauan kestää, että saadaan piha suunnitelman mukaiseksi 🙂

Nostettiin Jussin ja metsäkuormaajan avustuksella piipun harkot tänään katolle. Muurailtiin piipun loppu sitten iskän kanssa. Siellä se nyt törröttää odottamassa vähän lisätuentaa ja aluskatteen tiivistämistä. Sitten pellitys päälle niin vóila! Iskä jo odotteli huulet kuivina savukaisia, mutta enhän minä nyt moisista ollut kuullutkaan.

Ainiin! Mehän maalattiin Helenan ja Laurin kanssa (eli siis lähinnä Helena ja Lauri, mukavampi vaan ottaa kunnia itsellekin käyttämällä me-muotoa :)) julkisivu. Aika sutjakasti tuota kyllä maalaa sitten kun on telineet kohdillaan.  Värikin on oiken buenos notches! Luultavasti se vielä tummenee kun iskee päälliskerroksen siihen päälle. Ja kaikki koristelistathan muuttaa talon ulkoasua valtavasti! Tulkaahan katsomaan, niin näette minkä värinen siitä tulee!

Ampiaiset tuntuivat pesineen lähes joka koloon, kun niitä oli ihan vaivaksi asti joka paikassa. Ja paarmoja. Ja mäkäräisiä.

Mää ne vielä myrkytän!

-J

Advertisements

2 thoughts on “Tapahtui tänä viikonloppuna

  1. Paljon on Mäntykummun tupa muuttunut sitten viime näkemältä niin sisältä kuin ulkoakin päin! Täällä jo into pinkeenä odotetaan ensi viikonlopun maalaus- ja muuraushommia! 😉

  2. Khyyllähän siellä aina jotain edistystä tapahtuu..

    Hyvä hyvä! Vielä koko loppuviikko oikein rutistatte kaikki motivaatiohiput niin oikein räjähdätte innostuksesta jo viikonloppuna 🙂

    -Juha

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s