Olkkarin kiviseinää

Iskän kanssa ollaan ahkeroitu tänä viikonloppuna ihan kunnolla. Kohteena kiviseinät, lähinnä tuo olkkarin ja keittiön välinen muuri. Siksi ollaan siirrytty tämän seinän kimppuun, että joskus pääsisi muurari sitten takkaa aloittelemaan! Saatiin kyllä viikonlopussa todella hyvin aikaan. Tuo koko seinä on nyt valmis, tasoitetta vailla. Tehtiin sinne runkoon vähän ylimääräisiä tukiakin. Harjateräkset pystyyn ja valettiin muutamia reikiä täyteen. Pitäisi tulla tukeva seinä!

Huomenna pitää käydä hakemassa oikeata laastia rautakaupasta lisää niin saa alimman rivin viimeisille pesuhuoneen seinille. Sitten olisi seinät voiton puolella.

Ullan mansikkakakku

Lauantaina saatiin tauolla Ullan tekemää mansikkakakkua, nammm!

Helena aloitteli jo ruuvien kittailut kipsilevyseinissä. Ostin Oiva Kombi J – merkkistä tasoitetta, kun jossain blogissa olivat kehuneet! Ruuvejahan onneksi riittää, olisikohan niitä jotain yli 10 tuhatta tai jotain vastaavaa. Pelkästään väliseinärunkoihin (monesta paikasta puuttuu vielä toinen puoli) on palanut jotain 4000 ruuvia. Ulkoseinät vielä päälle. Ei lopu ihan heti kittaaminen kesken 🙂 Nooo, meneehän tuo kittaaminen, mutta hiominen voikin olla sitten jo toinen juttu!

-J

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s