Keskuspölynimuri

Meillehän tulee keskuspölynimuri. Se on aihe, joka jakaa mielipiteitä aika vahvasti. Toisten mielestä se on niin 80-lukua ja osa on sitä mieltä että parempaa ei ole. En ole koskaan asunut talossa, jossa sellainen on, että ihan mututuntumalla tässä mennään. Jotenkin tuntuu loogiselta, että likainen ilma puhalletaan talosta pois kokonaan, eikä vaan pyöritetä takaisin huoneistoon. Tosin tämä poistoputki sitten tunkee pölyä kunnolla johonkin talon päätyyn tms, mikä näyttää kauniilta puhtaassa puuterilumessa.

Suunnitelin tuossa vähän paikkoja, minne tarvisi imurasian. Perusletkuthan on 8 tai 9 metriä pitkiä, mutta niitä saa huomattavasti pidempinäkin. Jotenkin miellän asian niin, että mielummin enemmän imurasioita, kuin ylipitkä letku. Piti sitten leikata mittakaavassa oleva langanpätkä ja pohjakuvan kanssa sotkea menemään, että mistä ylettyy minnekin! Kunnon insinööritouhua. Päädyin oheisiin paikkoihin, näillä pitäisi ylettää koko taloon, poislukien ehkä saunan kauimmaiset nurkat.

Keskuspölynin putkistosuunnitelma

Suunnitellut imurasian paikat

Enää tarvitsee päättää merkki. Markkinoilta löytyy esimerkiksi allawaytä, puzeria tai beamia. Ehkä pitää käydä kaupassa hypistelemässä, että miltä mikäkin tuntuu. Onko ehdottomia suosituksia, kahvakäynnisteinen vaiko rasiakäynnisteinen? Itse olen ehkä kallistumassa kahvakäynnisteiseen, sillä mututuntuma on, että ne läpyskät menee rikki jossain välissä kuitenkin! Miltähän tuntuu imuroida ilman korvatulppia 🙂

-J

Advertisements

5 thoughts on “Keskuspölynimuri

  1. Keskuspölynimuri!! En ole kuullutkaan, että se olisi 80-lukua…enpä olekaan mikään asiantuntija. Itse olen imuroinut viimeiset 8 vuotta keskuspölynimurilla eikä ole valittamista. Väliaikaiseen muutettuamme jouduin investoimaan ”normi-imuriin” – eipä valittamista, paitsi että pölypussia pitää olla vaihtamassa jatkuvasti 🙂
    Meillä oli aiemmin sellainen rasiakäynnisteinen keskuspölynimuri, toimi! Mutta käytännön syistä halusin meille tällä kertaa kahvakäynnisteisen. Eipä sitten tartte kävellä toiselle puolen taloa imuria sammuttamaan, jos on tarvis 🙂 Kyllähän se keskuspölynimurikin pitää ääntä…mutta ei tietysti sellaista kuin tavallinen imuri ja riippuu tietty siitä, missä keskusyksikkö sijaitsee…
    Noista imurasioiden paikoista olen jäävi sanomaan mitään. Sen verran kannattaa katsoa, että niitä on riittävästi myös talon ääripäihin, ettei sitten käy niin, että joku tila pitää imuroida kahdesta eri suunnasta eli että letkua pitää siirtää rasiasta toiseen, jotta saadaan tietty huone imuroitua…Olisko tästäkin jotain kokemusta…ehkäpä 😉 Itse toivon tässä kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että suunnittelemammme imurasioiden paikat ovat kohdallaan eikä sinne päin! No, se selviää sitten vasta käytännössä. Ai niin, meille tulee Eurovac -keskuspölynimuri. Enemmän ammattikäytössä tunnettu, mutta edellisestä kokemuksesta hyväksi havaittu.
    Onnea valintoihin!

  2. Itse olen elänyt jo yli 20 vuotta ainoastaan sellaisessa talossa, jossa on keskuspölyimuri..Enkä todellakaan muuhun vaihtaisi. Työni puolesta saan käyttää tavallisia pölyimureita lähes päivittäin, ja niihin tosiaankin saa vaihtaa jatkuvasti niitä pölypusseja ja mikä karmea haju niistä lähtee, kun ne ovat hiukan vanhempia. Ne haisevat milloin koiralle, milloin millekkin.. ja inhottaa se ajatus, että lapset joutuvat niitä hajuja sietämään. Meillä on ollut jo lapsuudenkodissa ja nykyisessä kodissakin vain rasiakäynnisteisiä, ja nyt on kaksi niistä mennyt viidessätoista vuodessa rikki(meillä on rasioita joka ainoassa huoneessa, 8kpl ja jopa vessastakin löytyy) Ja yksi letku on vaihdettu,( murtui poikki) ja letkua on jouduttu lyhentämään putken juuresta joskus, eli kannattaa ottaa huomioon myös se. Eli mieluummin pari ylimääräistä rasiaa,kuin singuttaa letkua liian tiukalle, koska se voi tosiaankin ”lyhentyä” vuosien saatossa. Merkki on meillä allway, toiminut jo 16v kovassa käytössä.Säiliötä/sankkoa tyhjennetään muutama kerta vuodessa ja suodattimia myös silloin puhdistetaan/vaihdetaan. Ja kannattaa rasiat sijoittaa tietysti ergonomiselle korkeudelle, meillä ne sijaitsevat lähellä lattian rajaa, (rakentajan mielestä kiva paikka varmaankin ollut ) Talon seinästä ulos tuleva ”Pöly” ei sentään meillä värjää hankea mitenkään.. enkä ole kuullut muidenkaan koskaan sitä valittaneen 🙂 ääntä kone pitää kyllä, kun kone sijaitsee makuuhuoneen nurkassa komerossa, mutta nykyiset koneethan eivät varmaan ole niin kovaäänisiäkään. Suosittelen ehdottomasti, en ole katunut päivääkään ,paitsi silloin, kun kerään letkua imuroinnin jälkeen takaisin komeroon tai se lojuu lasten jäljiltä jossain kulkuväylällä.

  3. Ehdottomasti keskuspölynimuri. Valmistajasta en osaa sanoa. Olen itse tehnyt kaksi projektia Allawayille Jyväskylän opiskeluaikoina ja heidän tuotteensa tulivat minulle melko tutuksi.

    Etuhan tässä on siis selkeästi se, että imurointi”jäte” menee tuon keskusimurin suodattimien ja ”pölysangon” läpi edelleen ulos. Mikrobeja sisältävä ns. puolipuhdas ilma meneekin ulos eikä nosta sisäilman pölyjä jokapaikasta ilmaan.

    Käynnistykseenhän on moniakin eri tapoja, mikä sitten on paras niin jälleen vaikeas sanoa. Tämä rasiakäynnisteinen on minulle tuttu. Appivanhemmilla on sellainen ja heillä on mennyt rasia jos toinenkin rikki. Se mikä näissä rasiajutuissa on hyvä puoli, niin ainakin Allawayllä uusi rasia sopii vanhoihinkin malleihin, joten aina löytyy tilalle uusi. Toki näidenkin kestävyys on oleellisesti noussut vuosien saatossa? Mielestäni rasiat ovat myös nykyisin niin tyylikkäitä, että ennemmin hieman enemmän rasioita, kuin juuri sopivasti. Kahvakäynnisteinen on varmasti myös hyvä. Saa siis heti imurin pois päältä, kun esim. puhelin soi? Eihän se kahvakäyttöinenkään varmasti ikuinen ole ehkä hieman jykevämpi rakenteinen kuin rasiamalli?

    Viimeisimpiä uusia malleja Allawayltä silloin oli kerrostaloihin tarkoitettu malli, jossa keskusimuri mahtui siivouskaappiin. Joten kyllä ne on tosi hieljasia nykyään.

    Näissä hommissa hinta=laatu varmaankin? Muista merkeistä en tiedä, mutta kun Allaway on suomalainen merkki, niin luulisi esim. varaosien saatuvuuden olevan hyvä?!

  4. Hyviä pointteja. Kyllä me varmaan kallistaudutaan kyllä siihen keskusimuriin. Pitää käydä jollain tutulla vaikka tyypittämässä 🙂 Ja sitten kaupassa lopulta! Meinasin ottaa ehkä vähän varman päälle pitkän letkun, että ylettää. Teoriassa ainakin pitäisi noista kolmesta pisteestä ylettää koko taloon, mutta varmaan sitten käytännössä kun pitää kiertää jotain sohvia tms tuleekin tenkkapoo!

    -Juha

  5. Minäkin mietin keskuspölynimuria. En ole koskaan sellaista käyttänyt, mutta ihminen, joka on rakentanut imurin jopa hevostalliinsa, pakotti minut sen ottamaan. Hänen vankalla imurointikokemuksellaan aion siis haluta myös omaan kotiini keskuspölynimurin.

    Oma logiikkani (tai joku muu) sanoisi, että useampi rasia ja keskimittainen johto. Ylipitkää johtoa on varmasti rasittava kuljettaa perässään tai säilyttää missään. Toisaalta tympii sekin, jos letkua saa aina olla siirtämässä…
    Kahvakäynnisteisen imurin valitsen varmasti, työt kun voi keskeytyä vähän väliä.

    Vaikka käyttökokemukseni on 0, aion itse ensimmäisenä pyytää tarjouksen Puzerilta. Jotenkin mielikuva siitä on korkea. En osaa sitä perustella.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s