Kiviseiniä, rock rock!

Viikonloppuna oli oikein kunnollinen raksapuristus! Raino tuli tekemään kiviseiniä ja minä yritin parhaani mukaan toimia apparina. Itse seinät tulee kahi väliseinäponteista. Vastaava suositteli niitä ja ei oikein lekaharkot inspiroi. Onneksi oltiin nostettu tiililetkat sisään nosturilla ennen seiniä, säästyttiin melkoiselta kantamiselta.

Saatiin Rainon johdolla muurattua reilu pari metriä korkeaksi kylppärin toinen seinä ja pikkuvessan seinä. Vielä joku neljä kerrosta niin on korossaan. Välillä melkein tuli ikävä tiilileikkuria, kun timanttilaikalla kävin tiiliä katkomassa metsän reunassa. Melko pöllyttämistä. Eikä edes laikka ylettänyt kerralla katkoa, vaan joutui molemmilta puolilta sahaamaan. Ehkä ihan hyvä, en olisi kyllä suoraa saanut kerralla kuitenkaan.

Myös julkisivurintamalla edistyttiin ihan kunnolla, vaikka pieni sateen uhka meinasi ajoittain olla päällä. Ukkosta lupasivat kaikissa ennusteissa sunnuntaille, mutta eihän sitä koskaan tullut. Melko hiostava lähmäkeli vain. Siitä huolimatta Helena, Ulla, Arja ja Jussi maalasivat taloa pirullisella vauhdilla! Hyvä, että iskä kerkesi tehdä telineitä alle.

Superpaljon kiitoksia kaikille talkoilijoille, ja muonajoukoille myös!

Tästä on taas hyvä jatkaa.

-J